SETLEMENTTITYÖ SUOMESSA JA MAAILMALLA

Setlementtiliikkeen alkusanat lausuttiin Lontoossa 1880-luvulla. Kiteytettynä setlementti ”offered food, shelter and basic, as well as higher education”. Suomeen sen ajatukset levisivät merimiespappina toimineen Sigfrid Sireniuksen välityksellä.

Sireniuksen keskeisin ja ainoa sanoma nojasi Jumalan Valtakunnan toteutumiseen. Niinkin myöhään kuin 1960 luvun vaihteessa – voimiensa jo vähetessä – Sirenius pohti yleisradiossa Rolf Arnkilin ja Pentti Eskolan kanssa kysymyksiä, joista keskusteluista julkaistiin myös kirja Perimmäisten kysymysten äärellä, WSOY, 1961.

Suomen Setlementtisäätiö pitäytyy suomalaisen setlementtiliikkeen perusajatukseen, toivoon Jumalan Valtakunnasta. Tavoite edellyttää niin yksilön kuin yhteiskunnankin rakenteiden muuttumista.

Toimintamuodoksi hahmottui aluksi perus- ja ammattikoulun yhdistäminen sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka parhaiten palvelisi nuoria heidän tavoitteissaan. Silloinen kouluhallitus ja sen pääjohtaja Erkki Aho antoivat varauksettoman tukensa hankkeelle.

Eduskunta muuttikin 28.6.1991 peruskoululain 10a §:n tavalla, joka mahdollisti eräille oppivelvollisuuslain alaisille nuorille opiskelun koulun ulkopuolella eli suunnitellussa Vaihtoehtoisessa perus- ja ammattikoulussa. Laissa sanottiin, että

”Oppivelvollisuusikäiselle, joka voi saavuttaa peruskoulun edellyttämän tieto- ja taitomäärän, mutta jota ei vamman tai …näihin rinnastettavan muun erityisen syyn vuoksi voida opettaa peruskoulun opetusryhmässä voi kunta järjestää…”

Vaiherikkaitten tapausten jälkeen Helsingin kaupungin opetusvirasto kuitenkin katsoi, ettei ollut tarvetta sellaisen koulutusjärjestelmän luomiselle, jota eduskunta lainmuutoksellaan oli tukemassa. Vaihtoehtoinen Perus- ja ammattikoulu jäi toteutumatta.

Säätiössä päätettiin, että kokeilua työvoimapoliittisen koulutuksen toteuttajana tulisi kuitenkin jatkaa Sovinto ry-nimisen yhdistyksen nimissä, jota säätiö oli alun perin kaavaillut uuden koulumuodon oppilaiden ja heidän vanhempiensa kannatusyhdistykseksi. Näin säätiö pyrki vuodesta 1992 lähtien keräämään kokemuksia myöhempää koulutusuudistusta varten.

Säätiölle ohjautui lukuisia koulutustoivomuksia aloilta, joilla vallitsi liki krooninen työvoimapula. Samalla säätiössä havaittiin, että lukuisilla aloilla perinteinen ammatillinen koulutus ei kestoltaan ja eikä osin kouluttajien kokemusperäisen osaamisenkaan osalta vastannut yritysten tarpeita saati nuorten odotuksia. Syntyi oppisopimuskoulutusta muistuttava, yrityskeskeinen koulutusmalli. Erityistä huomiota kiinnitettiin kuitenkin nuorten toiveisiin saada riittävä, työsuhteen varmistava ammattitaito samalla kun huolehdittiin yritysten tarpeista saada täsmäkoulutettua työvoimaa.

Säätiö pyrkii korostetusti huolehtimaan ala- ja yläaste- sekä ammattikouluikäisistä lapsista ja nuorista. Muuttuneissa olosuhteissa ei ole enää tarvetta muuttaa koulujärjestelmää, koska ammatillinen pätevyys ja sen kautta yhteiskunnallistuminen voidaan saavuttaa myös valtakunnallisella näyttötutkintojärjestelmällä. Säätiön valinta tarkkaan kohdennetusta lasten ja nuorten ryhmästä on kuitenkin tuonut mukanaan korostetun tarpeen auttaa nuoria ja heidän taustaperheitään kuntoutuksellisin toimenpitein. Se onkin muodostunut ammatillisen koulutuksen ohella säätiön tärkeimmäksi tehtäväksi. Tavoite toteutuu parhaiten silloin kun säätiö alistaa koko toimintansa kaupungin sosiaali-, opetus- ja nuorisotoimen palveluun.

Setlementtisäätiön työntekijöitä innoittaa halu auttaa lapsia ja nuoria käytännössä saavuttamaan ne tavoitteet, joita yleinen koulutusväylä ei heille – yksilöllisistä / erilaista taipumuksistaan johtuen – aina mahdollista.

Helsingissä, 24.11.2014.
Hannu Ahti